A. W. Yrjänä PERUTTU

A.W. YRJÄNÄ ON JOUTUNUT KARANTEENIIN KORONA-ALTISTUMISEN VUOKSI. Voi harmin paikka!! Yrjänä lähettää Runosaareen pahoittelunsa ja toivottaa suloista säätä, kaikkea hyvää ja väkevää tulevaa! Runosaari puolestaan toivottaa Yrjänälle kärsivällisyyttä pandemiatuhojen keskellä ja mitä parhainta terveyttä! Jospa ensi vuonna sitten...

Muistakaas, ihmiset, että delta-variantti tarttuu ärhäkästi myös oireettomien sekä rokotukset saaneiden ihmisten välittämänä. Ollaan siis tarkkoina ja pidetään huolta toisistamme ja muistakin.

"A. W. Yrjänä on CMX-yhtyeestään tunnettu muusikko ja kirjailija. Kuudennessa runokokoelmassaan Yrjänä sukeltaa kirjoittamisen, tiedon ja olemassaolon ikuisen mysteerin äärelle. ”Grammatan” tiheinä vyöryvät säkeet virtaavat yli ajan, ja antiikin helleenien mytologia hengittää vahvana nykyisyyden rinnalla. Vaikka valtakunnat haihtuvat, sukupolvet vierivät ja jumalat vaikenevat, Yrjänän säkeissä maailmassa olemisen kysymykset säilyvät."

Esiintyjän kuva Takaisin esiintyjälistalle